Tammikuun lopussa ensimmäistä kertaa järjestetty työturvaviikko keräsi mukavasti kiinnostuneita kävijöitä. Positiivinen palaute kannustaa kehittämään tapahtumakonseptia edelleen. 

 

 Kouvolan TOOLS järjesti asiakkailleen tammikuun lopussa teemaviikon työturvallisuudesta. SafeTORI-nimellä järjestetty tapahtuma oli TOOLSin ja sen kattavan yhteistyöverkoston voimannäyttö: mukana olivat SKF, ESAB, Skydda, 3M ja Gigant.

− Tavoitteenamme oli järjestää matalan osallistumiskynnyksen tapahtuma, jossa kerrotaan kattavasti erikoisosaamisestamme työturvallisuuden saralla. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Myös yhteistyökumppanit olivat koko viikon ajan todella hyvin mukana, paikallisjohtaja Mikko Viljakainen kiittää. 

WP 20160122 15 51 35 Pro


Myös asiakkailta saatiin reilusti positiivista palautetta. Monipuolisesti esitellyt työturvatuotteet ja -aiheet selvästi kiinnostivat paikalle saapuneita ja ajatuksena onkin kehittää tapahtumakonseptia edelleen. Kouvolan SafeTORIn suurimmaksi vetonaulaksi muodostui kuitenkin päivän kevyempi anti.

− Rallisimulaattori ja höyrymakkarat saivat kaikkein eniten huomiota osakseen, Viljakainen nauraa.

WP 20160125 008

 

Kiitos kaikille kävijöille ja yhteistyökumppaneille! 




TOOLS Online

Tapahtumia uusi

Valitse paikallinen TOOLS

Valitse toimipiste, niin näet aukioloajat ja yhteystiedot.

TOOLS SUOMI

Pääkonttori ja hallinto

B&B TOOLS Holding FI Oy
Niittyvillankuja 4
01510 Vantaa

Puh. 010 5850 550
Fax  010 5850 551
Y-tunnus: 2446405-3
info@tools.fi

 

Avoimet työpaikat

 

 

flag no flag se

 

 

Kaikki puheluhinnat: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh. + 6 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min. Sis. alv 24 %.

Myynti ja tukitoiminnot

TOOLS Finland Oy
Tikankatu 9, PL 131
48601 Kotka


Puh. 010 5850 000
Fax  010 5850 001
Y-tunnus: 2446396-6

 

 

 

FB-f-Logo  blue 29

 

 

Valtakunnallinen päivystys 24/7

Puh. 010 5850 555

 

Reklamaatiot